Pinta-, ilma- ja materiaalinäytteiden ottaminen

Yleisimmät näytteenottotavat

Yleisimmät näytteenottotavat tutkimuslaboratorioissa ovat pinta-, ilma- ja materiaalinäytteiden ottaminen. Näytteenotossa sopivia materiaalinäytteitä käytetään aina vähintään 1 gramma tarvittavia mikrobiologisia laboratorioanalyysejä kohden. Näytteet otetaan aina sterilisoitujen, puhtaiden välineiden avulla tiiviiseen pussiin. Näytteenotossa järjestys on aina tarkan looginen, eli edetään puhtaammasta materiaalista selkeästi vaurioituneimpaan materiaaliin. Näytteitä otetaan normaalisti kolmella erilaisella tavalla, eli ilma-, pinta- ja materiaalinäytteillä.

Mitä näytteet kertovat?

Tutkimuslaboratoriot suosivat ilmanäytteiden ottamista, sillä ilmanäytteiden avulla selvitetään yleisimpiä syitä silmä- ja hengitystieoireisiin. Pinta- ja materiaalinäytteiden avulla jäljitetään paikat, josta monet ilmassa leijuvat mikrobit ovat lähtöisin. Edellä mainituista tiedoista on hyötyä analyysin saamista ja ongelman ratkaisua varten.

Tarkat näytteet

  • Ilmanäytteet

Ilmanäytteet tarjoavat aina tarkkaa ja ajankohtaista tietoa mikrobien siirtymisestä ihmisten limakalvoille ja hengitysteihin. Kiinteistöissä olevia mikrobeja mitataan yleisesti huoneiden yleisilmasta, tuloilmasta rakennukseen sisälle tultaessa sekä yhteisissä työtiloissa työntekijöiden hengitysvyöhykkeellä. Ilmanäytteet kerätään tavallisesti impaktorin avulla, josta esimerkkinä toimii suosittu 6-vaiheinen Andersen-keräin.

  • Pintanäytteet

Pintanäytteet kerätään kiinteistön tiloista pyyhkimällä tietyltä määräalalta tutkittavaa aluetta steriilin vanupuikon avulla.

  • Materiaalinäytteet

Materiaalinäytteidenottoa varten on olemassa tiukat, yksityiskohtaiset ohjeet, jotka perustuvat aina Asumisterveysoppaaseen, kerätään näytteet sitten yrityksen tiloista tai asuinkiinteistöstä. Materiaalinäytteiden avulla voidaan osoittaa tai poissulkea erilaisten materiaalien mahdolliset kosteusvauriot ja tarkentaa korjattavan pinnan laajuus. Materiaalinäytteet kerätään mikrobivaurioituneesta tai etukäteen sellaiseksi arveltavasta rakennusmateriaalista.

Laimennosmenetelmä tarkoittaa, että kerätystä materiaalinäytteestä punnitaan aina erillinen osanäyte laimennosveteen. Rihmaston kappaleet, erilaiset mikrobit ja itiöt irrotetaan näytteestä pois nesteeseen, jossa valmistuu laimennossarja tarvittavien mikrobien kasvattamista varten. Kasvattamisen jälkeen kaikki pesäkkeet tunnistetaan ja lasketaan. Vertailunäyteet kerätään aina tutkittavan rakennuksen siitä osasta, jossa ei ole oireilevia ihmisiä eikä tiedossa olevia kosteusvaurioihin viittaavia epäilyjä.

Ilma- ja pintanäytteiden mahdolliset virhelähteet voivat olla esimerkiksi kiinteistössä meneillään olevat purku- tai muut korjaustyöt, rakenteiden aukaisut, parhaillaan käynnissä oleva siivous, multaisten elintarvikkeiden käsittely, vaatteiden tai vaikkapa ulkoa lemmikkieläinten mukana sisätiloihin kulkeutuvat mikrobit. Erityisesti ilmanäytteet kerätään aina sellaisista kiinteistön tiloista, joissa epäillään olevan kosteusvaurio ihmisten säännöllisen oireilun vuoksi. Vertailunäytteet otetaan aina ulkoilmasta silloin, kun maanpinta on sula. Lumipeitteisessä maassa ulkoilmassa oleva mikrobipitoisuus on aina pieni eikä se tule vaikuttamaan sisäilman mikrobistoon.