Kaivovesitutkimukset
Kaivovesi on pohjavettä, jota muodostuu maaperään imeytyvistä sade- ja sulamisvesistä. Samalla siihen saattaa liueta maasta erilaisia aineita. Kaivoveden laatu voi vaihdella huomattavasti eri alueilla ja eri vuodenaikoina.
Kaivoveden luontaiseen laatuun vaikuttavat maa- ja kallioperän ominaisuuksien lisäksi ihmisen toiminta. Esimerkiksi maatalouden myötä veteen saattaa kulkeutua bakteereita, ravinteita ja torjunta-aineita.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 401/2001 on annettu laatuvaatimukset ja -suositukset talousvetenä käytettävälle kaivovedelle . Asetuksen mukaan kaivoveden tulee olla terveydelle vaaratonta eikä se saa sisältää haitallisia määriä mikrobiologisia tai kemiallisia epäpuhtauksia. Kaivovesi ei välttämättä ole juotavaksi kelpaavaa, vaikka siinä ei olisikaan havaittavissa virheellistä hajua tai makua. Useat aineet ja bakteerit eivät ole aistinvaraisesti todettavissa. Kaivoveden laatu tulisi tutkia vähintään kolmen vuoden välein.
Palvelumme kaivovesitutkimuksissa
Saat meiltä kaivovesitutkimuksiin tarvittavat näyteastiat sekä ohjeita ja neuvontaa näytteenottoon liittyvissä asioissa. Asiantuntijamme opastavat myös oikean tutkimuspaketin valinnassa.
Ota yhteyttä
Ilpo Lahdelma, ryhmäpäällikkö
puh. 020 755 7851
Näytteiden vastaanotto,
puh. 020 755 7904
sähköposti: analytics(at)ramboll.fi